SIMAKKA
Digitalisaation, tuotannon ja toiminnan kehittäminen sote-sektorillaJulkisen ja yksityisen sote-sektorin, hyvinvointialueiden ja toiminnan kehittämisen tukena Etelä-Suomessa
Simakka tarjoaa julkiselle sote-sektorille konsultointia digitalisaatiosta, tuotekehityksestä, toiminnan muutoksesta sekä lääkinnällisistä laitteista. Palveluihini kuuluu esimerkiksi erilaiset kartoitukset, suunnitelmien teot sekä dokumentaation tuottaminen.
Yritykseni toimipaikka sijaitsee Hausjärvellä, ja toimintani painottuu eteläiseen Suomeen: Uudellemaalle, Kanta-Hämeeseen, Pirkanmaalle ja Päijät-Hämeeseen. Tarvittaessa teen konsultointia ja tuotekehitystä koko Suomessa Uudeltamaalta Lappiin asti.
”Olen työskennellyt asiantuntijana sote-sektorin kehittämistehtävissä jo 15 vuoden ajan: olen toiminut esimerkiksi ODA-hankkeessa toiminnanmuutoksen läpiviejänä, ja siitä edelleen syntyneessä Omaolo -palvelussa tuoteomistajana sekä tuotekehitysvastaavana.
Vahvuuteni perustuu työkokemukseni lisäksi ammatteihini: olen sekä sairaanhoitaja, että insinööri. Kehityshankkeissa ja -projekteissa hahmotan kokonaisuuksia, saan työpajoissa tuloksia aikaan ja toiminnan muuttumaan – ja voin tulkata sairaanhoitajaa insinööreille ja päinvastoin.”
-Jari Numminen-
Konsultointipalveluni
Palveluni ovat suunnattu julkiselle sote-sektorille, sairaanhoitopiireille ja yksittäisten kuntien tai kuntayhtymien terveyskeskuksille. Tulevaisuudessa autan kehittämään uusien hyvinvointialueiden maakunnallisten toimijoiden palveluita.
Digitalisaation konsultointi
kartoitukset, suunnitelmat, dokumentaation, esimerkiksi:
- miten sote-organisaatioissa voidaan hyödyntää digitalisaatiota osana palvelujen tuottamista
- miten yhteydenotto terveyskeskukseen kannattaa järjestää sähköisten palveluiden kautta
- miten julkinen organisaatio lähtee kehittämään omia digitaalisia palveluitaan
Tuotekehityksen ja lääkinnällisten laitteiden tuotekehitysprosessi ja konsultointi
kartoitukset, suunnitelmat, dokumentaatio, esimerkiksi:
- mitä kannattaa ottaa huomioon tilaajan näkökulmasta, jos teknisen toteutuksen tekee alihankkija
- miten lääkinnällisen laitteen lainsäädäntö tulee ottaa huomioon palveluiden kehityksessä
-
Toiminnan muutos
asiakaslähtöinen toiminta sote-sektorilla, esimerkiksi:
- läpimurtovalmennukset (Collaborative breaktrough)
- tiedolla johtaminen (päivittäisjohtaminen)
Yhteystiedot
Silakkamäentie 395
11120 Riihimäki
Y-tunnus: 2065080-1
Kotipaikka: Hausjärvi
Jari Numminen
+358 50 322 0003
jari.numminen@simakka.fi